keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Puutarhamietteitä ja sydämen tykytyksiä

  
Tiedättekö sen tunteen, kun olette päättäneet mielessänne, että mitään en osta silloin kun puhelinmyyjä soittaa? Minä ainakin tiedän! Olen ratkaissut tämän ongelman niin, että olen tehnyt suoramarkkinointikiellon, jonka johdosta en juurikaan puheluita saa. Nyt kuitenkin sain. Yhdistykseltä, joka ei käytä selvästikään puhelinmyyntifirmoja vaan hoitaa myynnin itse. "Kevät on koittamassa ja meillä olisi tarjolla nyt erinomaisen hyvä tarjous tästä sinulle jo aiemmin tulleesta puutarhalehdestä." Myyjä ei varmasti ollut elämänsä aikana montaakaan myyntipuhelua soittanut ja vaikka kuinka kävin yksinpuhelua monotonisen myyntipuheen aikana päässäni, että en osta, en osta niin kuinka kävikään? Minulle putkahtaa muutaman viikon kuluttua puutarhalehti postiluukusta. Ehkä se on ihan aiheellistakin, koska vanhat lehdet ovat jo olleet kovassa kulutuksessa. Kyllähän sitä nyt jotain uuttakin tähän kesään... Juuri eilen Bonderøvenia nauhoituksesta katsellessa tuli mieleen, että oliskohan tänä vuonna hyvä viimein etsiä paikka maa-artisokalle Kalliomäeltä.


 Yläkertaan siirtyessä ja sieltä poistuessa tulen aina pohtineeksi kasvitauluja katsellessa, että mitähän kasveja sitä tänä vuonna istuttaisi. Olen uskollisesti vuodesta toiseen itse kasvattanut taimia ja aina totean, että huonosti käy. Ne itävät, ne koulitaan, niitä kastellaan ja niille puhutaan. Ja mitä niistä kasvaa? Pitkiä honteloita varsia, kun meiltä ei  löydy tarpeeksi viileää ja valoisaa paikkaa. Mutta niin se vain varmasti tänä vuonnakin sama rumba toteutetaan ja kesäkuun koittaessa mietin, että miksi ihmeessä tähän ryhdyin, kun parempia taimia saa ostettuna.



 Tämä herra tässä aiheutti meille muutaman harmaan hiuksen ja pelon hetken kuluneen vuorokauden aikana. Hän on aivan mahdoton pelaamaan pallolla. Viimeisen vuoden aikana pelaamista on ollut pakko rajoittaa, koska hän ei tajua ollenkaan lopettaa. Ikä selvästi painaa ja pelihetken jälkeen vie todella pitkään ennen kuin voimat palautuvat. Jos palloa ei ota pois niin hän varmaan juoksisi itsensä kuoliaaksi pallon perässä. 
Eilen töistä kotiuduttuani oli edessä lumityöt. Vanhaherra oli hommissa mukana ja kesken puuhan muisti missä pallo on jemmassa. Ajattelin, että no pelatkoon tovin. Ja hänhän pelasi ja nautti! Kovasti väsynyt hän oli, kun pallon otin pois, mutta muuten vaikutti normaalilta. Hän ei cockerspanieleiden tapaan todellakaan jätä yhtäkään ruokamahdollisuutta käyttämättä. Mutta niin vain illalla ei ruoka maistunut eikä vielä aamullakaan. Jäätelöhetkeä mieheni kanssa ei sentään voinut jättää väliin. Sohvalla makoili, mutta sinnekään ei hypännyt vaan ikään kuin kiskoi itsensä sohvalle. Ensin etutassut ja sitten hinasi takatassut. Sängylle ei hypännyt ollenkaan. Ja Vanhanherran tuntevat tietävät, että touhua riittää iästä huolimatta. No nyt touhun määrä oli ehkä yhden kymmenesosan tavallisesta. Siispä tiemme vei eläinlääkäriin. Onneksi mitään murtumia ei röntgenkuvissa näkynyt. Nyt mennään kipulääkkeiden voimin ja toivotaan, että vointi pian kohenee.
Kuka muu meidän rappuset ja lattiat muuten tuhoaa lopullisesti, jos ei Vanhanherran normaalia touhua saada takaisin!

2 kommenttia:

  1. ♡ Halit herralle ♡Siskosi ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutuksia annettu. Vanhaherra kipulääkkeen annon jälkeen paljon parempi.

      Poista