sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Aurinkoterassi!


Kalliomäellä piha ja talo on ympäristöineen muuttuneet kovastikin loppuviikon aikana. Terassi on valmistunut! Aurinkoa ei ollut valmistumisen aikaan näkyvissä oikeastaan ollenkaan. Vettä saatiin kyllä senkin edestä. Kiitos terassin valmistumisesta kuuluu sateessa hommia paiskineelle isäpuolelleni! Kiitos!  <3 Itsekin tiedän jotain tehneeni, kun sen verran jumissa on hartiat. Kumman hauskaa puuhailu kuitenkin sateesta ja jumituksista huolimatta oli.

Nyt kelpaa nautiskella auringosta omalla aurinkoterassilla!




keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sadeviikon puuhia


 Tällä viikolla on lomalaisen täytynyt todeta, että pili pili pom. Sen verran ahkerasti on vettä satanut. Sateen välissä ja sateellakin saa kuitenkin puuhattua yhtä ja toista. Kalliomäen terassipuuhat ovat esimerkiksi edenneet. Tosin todettava on, että huomattavasti mukavampaa puuha on silloin, kun vettä ei sada kaatamalla!




 Myös vanhan kotikaupungin mainio näköalakohde tuli taas tälle kesälle kurkistettua. Nimittäin Lakeuden Ristin torni. Siskonlapseni eivät olleet koskaan tornissa käyneet ja voi sitä iloa, kun pääsi kurkistelemaan tuttuja maisemia tavallisesta poikkeavasta perspektiivistä. Suosittelen kaikille!



perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannustoivotukset Kalliomäeltä


 Juhannusaaton viettäminen Kalliomäellä  on näyttänyt tältä :)
Hyvää ja toivottavasti iloista juhannusta teille kaikille!







tiistai 16. kesäkuuta 2015

"Ei elämä ole surun saari"


Näitä sanoja Saariston lasten Pampula käyttää lohduttaessaan elämän hankalana aikana toveriaan.
Eilen ja tänään itsellä on ollut olo, että voiko tuo pitää paikkaansa. Sen verran suruisalta tämä elämän saari on tuntunut.

Eilinen kulki varsin toisin, kuin mitä olimme ajatelleet.
Työpäivän jälkeen oli tarkoitus käydä asioilla ja kotiin tultua syödä ja tehdä blogipäivitys, jossa selviää arvonnan voittaja.

Päivä kulki lopulta kuitenkin varsin toisin.
Vanhaherra vaikutti lauantai-iltana siltä, että oli Kalliomäellä tohutessaan satuttanut selkäänsä. Ja vielä eilen aamulla ajattelin, että kyllä tämä tästä. Särkylääkettä ja jos ei ala helpottamaan niin sitten eläinlääkäriä tapaamaan. 
Tapaamaan eläinlääkäriä päädyimme pariinkin kertaan,  mutta varsin toisissa merkeissä kuin olimme ajatelleet. Ilta päättyi Vanhaherran viimeiseksi mökkimatkaksi.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kuinka suuren aukon sydämeen noin pieni eläin voikaan jättää? 
Varsinkin, kun kyseessä on sellainen persoona isolla P-kirjaimella kuin Vanhaherra olikaan. Mieli surullisena, mutta samalla kiitollisena siitä, että saimme nämä muutamat vuodet yhdessä viettää.

Koska elämä jatkuu niin myös arvonta tuli tänään suoritettua. Kuvia tästä ei nyt sattuneesta syystä tänne tule. Mieheni valitsi numeron ja kaikki kommentoineet ja uudet tykkäjät arvontaan osallistuivat. Voittajaksi valikoitui numerolla 21 Facebookissa tykkääjäksi liittynyt Leena R. Laitan sulle viestin lähipäivinä, jotta voimme sopia kuinka palkinnon sinulle toimitan.

Yllä olevan piirrustuksen saimme meitä lohduttamaan siskontytöltäni (6v.).  Kiitos muru <3


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tilattu kaaos...


 Vaikka tätä on odotettu niin siitä huolimatta hieman tahtoo olla tällä hetkellä pientä uskonpuutetta ilmassa sen osalta, että piha on vielä joskus muutakin kuin kuoppia ja multakökkäreitä, joista loistaa sieltä täältä pala juurta ja aivan vain muutama kivi.
Täytyy myöntää, että kun kaivuri kuopaisi mistä tahansa niin en kyllä missään ole koskaan törmännyt tuollaiseen määrään kiviä. On pientä kiveä, isoa kiveä ja järeän kokoista kiveä!


Nyt on siis kaivuut tehty ja tästä sitä sitten pala kerrallaan pitäisi lähteä muodostamaan puutarhaa terasseineen. Tässä kohtaa täytyy koittaa ajatella positiivisesti, yksi pala kerrallaan eteenpäin. Ja tietääpäs ainakin mitä kesälomallaan puuhailee! Lisäksi ruohon leikkaaminen helpottui todella paljon. Jatkossa ei tarvitse jatkuvasti väistellä kiviä pitkin nurmikkoa. Ja säästyypä leikkurikin paremmassa kunnossa, kun millään ei ole onnistunut jokaista kiveä ohittamaan. Tällä kivimäärällä ruohonleikkurin elinikä ei kovin montaa vuotta ole ollut!

 

Ps. Arvonta on käynnissä vielä tänään!

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kukkivat puut


 Viime syksynä istutimme tämän vanhan omenanpuun kaveriksi useita uusia omenapuita, päärynäpuun, kirsikkapuita sekä luumupuita. Yhtä kirsikkapuuta lukuunottamatta ne ovat selvinneet mainiosti talvesta ja ilahduttavat nyt Kalliomäellä kauniilla kukillaan.
Vaikka viime viikonloppu kuluikin todella vauhdikkaasti maanmuokkaustöiden tohinassa niin riitti minulla sentään aikaa ihastella näitä kauniita kukkia!


 Mielestäni tämä päärynäpuun kukinto näyttää aivan tertturuusulta!




Ps. Muistathan osallistua myös vielä sunnuntaihin
saakka voimassa olevaan arvontaan Kalliomäellä?!
KLIK!

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Elämän ihmettelyä ja arvontaa


Jotenkin kovasti kesälomaa odottelevilla tunnelmilla olen pohtinut, että kuinkahan sitä osaisi vain nauttia elämän tuomista hetkistä ilman suurempia stressailuja ja pohdintoja?! Ympärillämme karvakuonot ovat kyllä mitä parhaimpia tässä neuvojina. Meidän Vanhaherra on säilyttänyt ihanan uteliaisuuden kaikkea kohtaan. Saati sitten pennut, jotka katsovat kaikkea uusilla uteliailla silmillä! Tuollainen ihana utelias neiti on hiljattain liittynyt osaksi siskoni perhettä :)



 
Kuten viimeksi lupailin niin nyt lienee paikallaan laittaa käyntiin arvonta Facebookissa Kalliomäen sivun sadan tykkäjän rajan ylittymisen kunniaksi!

Tässä jo tovi sitten en mitenkään saanut pidäteltyä itseäni, kun kirpputorilla tuli vastaan ihana emalisiivilä! Kun se oli niin hyväkuntoinenkin :D Silloin ei haitannut edes se, että Kalliomäeltä löytyy niitä jo kaksin kappalein. Kotona sentään järki voitti ja päätin, että Kalliomäelle en sitä vie vaan annan vaikka lahjaksi jollekin joka sitä osaa arvostaa. Tuon sadan tykkääjän ylittymisen jälkeen mieleen tuli seuraava tuuma: ehkä blogia seuraaville voisi siivilä olla mieleinen. Jos näin on, niin osallistu arvontaan kommentoimalla tätä tekstiä täällä Bloggerissa tai Facebookissa. Lisäarvan saat, jos liityt tykkääjäksi Facebookissa tai lukijaksi täällä Bloggerissa, jos et näin ole jo aiemmin tehnyt!

Arvonta on voimassa sunnuntaihin 14.6. saakka.



tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesäkuun ilostuttajat


 Onneksi ei niin kesäisestä säästä huolimatta ulkona on paljon kesäntuojia kukkien muodossa.
Kalliomäen pihalla kasvaa valtavasti kevätesikoita, jotka juuri nyt ovat kauneimmillaan.
Ne tuntuvat valloittavan enemmän ja enemmän tilaa, kun korkeat ruohot eivät enää haittaa niiden kasvua. Eivätkä ne tunnu olevan pahoillaan ollenkaan, vaikka kukkinan jälkeen hurauttelen niiden yli ruohonleikkurilla. Päinvastoin, tuntuu että ne ovat vain innostuneet enemmän olostaan!



 Myös nämä kaunokaiset ovat nousseet uskollisesti Kalliomäen pihalle, vaikken niitä kukinnan jälkeen mitenkään erityisen helläkätisesti kohtelekaan. Nämä lienevät tasetti-narsisseja. Tavalliset keltaiset narsissit ja nämä rinnakkain tuovat hauskan kontrastin. Näiden tuoksu on kuitenkin huomattavasti voimakkaampi verrattuna tavallisiin narsisseihin.
 

 Tällainen kaunis virna on myös Kalliomäen rinteen sulostuttaja. Jos joku tunnistaa tämän niin mielelläni kuulisin sen tarkemmankin nimen :)


Kirpputorihankintani on nyt muuten viimein päässyt siihen tarkoitukseen mitä varten sen ostin. Nyt orvokit ovat viimein koristamassa laatikkoa!

Ps. Kiitos teille lukijat. Facebookissa Kalliomäen sivun tykkäjien määrä on juuri puhkaissut sadan tykkääjän määrän :) Huikeaa! Täällä Bloggerin puolella määrä on pysynyt tasan yhdessä :D Ehkä se ei kuitenkaan liene koko totuus, eihän? :) Kun tässä oikein saan aikaiseksi niin luulen, että laitan sadan tykkääjän ylityksestä käyntiin arvonnan. Ainakin yksi ihastuttava emalisiivilä odottaa sopivaa uutta kotia itselleen!