Muistoissa mumman luona

 Tiedättekö sen tunteen, kun jokin tuoksu tai esine kuljettaa teidät muistoihin? Minulle käy useinkin niin. Arabian Valencia-astiasto on minulle aina portti mummani luokse. Äidinäidilläni oli sarjasta teekuppeja ja tällainen talouslevy. Saatan jopa muistaa miltä mummolassani tuoksui, kun oikein mietin. Jokin lämmin ja hyvä valtaa mielen. 

Voitte siis arvata, että kun talouslevy tuli edullisesti vastaan kirpputorilla oli se hankittava mumman teekuppien seuraksi.

Valoa syksyyn

Kun Kalliomäellä on pimeää, niin siellä todella on.

Vaikka pimeys on jotenkin täysin erilaista kuin kaupungissa.

Valoa ei kajasta mistään, mutta tähdet ja kuu valaisevat yllättävän paljon.

Kalliomäen pimeys on jotenkin suojelevaa ja ei mitenkään pelottavaa.

Silti sitä välillä jonkinlaista valoa kaipaa ulkona liikkuessaan.

 Kynttilät olemme todenneet hyviksi ulkovalon lisiksi.

Kirpputoreilta on matkaani tarttunut kaikenlaisia vanhoja valaisimien lasikupuja ja niistä olen rautalangan avustuksella tehnyt lyhtyjä.

Ne vasta ovat kauniita, kun kynttilän valo tuikkii pihalla.

Erityisesti valkoisista lasikuvuista tulee kauniita pieniä kuita, jotka valaisevat kauneudellaan tienoota.

Ja saavat mielenkin aurinkoiseksi :)



Rentouttavan sunnuntain resepti

 Varataan aikaa. Pino lukemattomia lehtiä. Petaamaton sänky.

 Aikaa aamupalalle. Iso muki maitokahvia.

 Pannukakkua.

Aikaa ihmetellä. Syksyä. Luontoa ja sen kauneutta. Elämää! Ja mikä tärkeintä. Ei pohdintoja tekemättömistä töistä ja huomenna koittavasta arjesta.

Kalliomäen nähtävyys

Varoitan. Nyt tulee asiaa lähes siitä itsestä!

Tai ainakin sen vierestä.

Kalliomäen suurimmaksi nähtävyydeksi erityisesti lasten keskuudessa on nimittäin muodostunut ulkohuussimme.

Huussimme on erityysen komia, ku se o toises kerrokses ja vielä kaks pyttyynen kokonaasuus :D Kaikki on komiaa meillä eteläpohojammaalla. Vaikkei ny siellä ollakkaan!

Mutta kyllä nyt eteläpohojalaasen moinen huussi pitää omistaa.



Itse en ole niin vakuuttunut ollut tästä kokonaisuudesta pienten huoltohaasteiden vuoksi, mutta mieheni mielestä tästä ei voi luopua. Tosin, kun hän ensi kerran joutuu tyhjennyspuuhiin niin ehkä ääni sitten muuttuu kellossa!

 

Syksyn kauneutta

 Viikonloppuna halusin ottaa kaiken ilon irti upeasta syyssäästä. Jotenkin tuli sellainen olo, että nyt kerään kaikki mahdolliset valonsäteet talteen. Niinpä ulkoiltua tuli paljon marjaämpärin kanssa ja toki ilman ämpäriäkin! Uskomattoman kaunis sää kera upean tuoksun on nyt kerätty talteen mieleen ja kauneus myös kuviin. Ihana syksy!

Tekemättömät työt vs. oleilu

  

 Elämä on tuntunut keväästä saakka keskittyneen täysin Kalliomäelle. Tokihan sitä nyt on kotonakin tullut oltua, mutta täällä se aika vain tuntuu katoavan johonkin.

Aamulla menee töihin. Illalla nukkumaan. Ja siinä välissä? Kaikenlaista ja ei kuitenkaan mitään.

Vai mitä sanotte siihen, että tässä talossa on esim. edelleen ikkunat pesemättä? Juu. Ei ole pesty ei. Ja sen kyllä näkee. Harmaata on. 

Suunnitelmissa oli monesti. Mutta kun... 

Vanhan talon ihanat ikkunat ei aukea saranoilla vaan jokainen sisäikkuna täytyy erikseen irrottaa puutapeilta, jotta saa pestyä ulomman ikkunan ja sisäikkunan sisäpuolet. Ja kun työ tuntuu jo ajatuksen tasollakin rasittavalta niin kuinka asia ratkaistaan? No ei pestä ikkunoita ollenkaan :D

Samoin on kukkapenkkien laita. Kalliomäellä aina ohi kulkiessaan nyppii ja hoitaa niitä. Mutta kotona ei tule lähdettyä ulos. Ja siltähän ne näyttävätkin. Kukaan ei ole niistä huolehtinut. Tähän kun vielä lisää sen, että rikkakasvit sikiävät ainakin tuplanopeudella tällä tontilla muualle verrattuna niin kyllä. Kukkapenkissä on ainakin saman verran rikkaruohoja kuin istutettuja kasvejakin.

 

 

Mitä tekee tämä rouva? Pistää kynttilöitä palamaan (harmautetaan laseja hieman lisää!) ja ottaa kirjan käteen sohvalle. Niin. Minne se aika oikein katoaa?? :D

Ps. Bloggerissa sivun jäsenmäärä on pompsahtanut huimat 100%. Kiitos siitä sinulle sivustoon jäseneksi liittynyt lukija :)

Sukupolvien ketjussa

 Tänä vuonna se sitten viimein tapahtui.

 Sukumme sukupolvien ketjuun liityin minä. Nimittäin rättisitikan omistajana. Ja minä kun pitkään ajattelin, että tämä päivä ei koittaisi. Lapsuuden muistoissani on nimittäin useampia muistoja siitä, kuinka ihmettelemme tien vieressä, kun auto ei liiku. Ei sitten mihinkään! Syy ei tosin useinkaan tainnut olla kulkimen. Hän kun harvemmin pystyy liikkumaan ilman polttoainetta. Koska oikea syy näihin tien vieren

lapsuusmuistoihin tosiaan taisi olla jonkun muun kuin auton vika, niin siinä taitaa olla syy sille, miksi päätin antaa kuitenkin mahdollisuuden uudelle perheenjäsenelle. Ehkä autoni kuljettaa minua pääsääntöisesti nätisti paikasta toiseen, kun vain muistan huolehtia hänen tarpeistaan rakkaudella!

 Toinenkin "tuskin tässä elämässä" asia tuli koettua tänä viikonloppuna. Viikonloppu sujui näet rättisitikkatapahtumassa kauniissa maisemissa, ihanien ihmisten seurassa. Yksi auto voi siis saada aikaan paljon hyvää! Kun hyväntahtoisuutta, iloa, hassuttelua, heittäytymistä ja aitoa ihmisen kohtaamista on lastattu näin paljon samaan paikkaan kerralla, ei kylmä eikä väsy haittaa. Joskus väsynyt aamu voi siis olla erinomainen aamu! Tänään se oli sitä! Kiitos heille, joille kiitos kuuluu.

Kesälle

Niin se vain syksy saapuu aina joka vuosi. 

Itse en ole siitä pahoillani, koska olen todennut, että monilta osiltaan syksy on lempivuodenaikaani.

Ruskavärejä, sieniä, marjoja, rätisevää tulta, kynttilöitä ja villasukkia.

Nyt tuli kuitenkin sellainen olo, että kesää olisi hyvä vielä tervehtiä muutamalla kuvalla ja sanalla.

Seuraavaa odotellessa.

Kalastusta ja ravustusta.

Pään sekoittanutta marjastusta.

Hyvää ruokaa ja juomaa. Ihanien ihmisten seurassa.

Monenlaisia puuhia.

Kakkuhetkiä.

 Auringonlaskuja- ja nousuja.

Vesisadetta.

 

Ikävää ja kyyneleitä.

Elämää.