Tänä vuonna se sitten viimein tapahtui.
Sukumme sukupolvien ketjuun liityin minä. Nimittäin rättisitikan omistajana. Ja minä kun pitkään ajattelin, että tämä päivä ei koittaisi. Lapsuuden muistoissani on nimittäin useampia muistoja siitä, kuinka ihmettelemme tien vieressä, kun auto ei liiku. Ei sitten mihinkään! Syy ei tosin useinkaan tainnut olla kulkimen. Hän kun harvemmin pystyy liikkumaan ilman polttoainetta. Koska oikea syy näihin tien vieren
lapsuusmuistoihin tosiaan taisi olla jonkun muun kuin auton vika, niin siinä taitaa olla syy sille, miksi päätin antaa kuitenkin mahdollisuuden uudelle perheenjäsenelle. Ehkä autoni kuljettaa minua pääsääntöisesti nätisti paikasta toiseen, kun vain muistan huolehtia hänen tarpeistaan rakkaudella!
Toinenkin "tuskin tässä elämässä" asia tuli koettua tänä viikonloppuna. Viikonloppu sujui näet rättisitikkatapahtumassa kauniissa maisemissa, ihanien ihmisten seurassa. Yksi auto voi siis saada aikaan paljon hyvää! Kun hyväntahtoisuutta, iloa, hassuttelua, heittäytymistä ja aitoa ihmisen kohtaamista on lastattu näin paljon samaan paikkaan kerralla, ei kylmä eikä väsy haittaa. Joskus väsynyt aamu voi siis olla erinomainen aamu! Tänään se oli sitä! Kiitos heille, joille kiitos kuuluu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti