torstai 22. tammikuuta 2015

Torstain touhuja ja pohdintoja


 Suunnitelmissa on jo pitkään ollut tehdä itse näkkileipää. Tuntuu, että ohjeita on näkynyt siellä ja täällä, mutta tekemättä on aiemmin jäänyt. Tänään sain vihdoin aikaiseksi puuhaan ryhtyä. Koska ohje komeili heti aamulla paikallisessa lehdessä niin luulenpa, että muutama muukin eteläpohjalainen ja pohjalainen on puuhaan ryhtynyt! Mumman vanha pilkkumi on kovasti kolhiintunut, mutta kuinka mukava siinä onkaan tehdä taikinaa. Kolhut eivät haittaa tahtia.


 Valmis näkkileipä oli erinomaisen maistuvaa. Pieni sipaisu margariinia pintaan. Muuta en kaivannut ja kyllä oli hyvää. Nam. Koska homma oli todella helppoa niin uskon, että tätä meillä on tarjolla jatkossakin.


Mitäkö olen pohtinut? No sitä, että jos joulutähti on kaunis ja tuo mukavasti valoa pimeyteen niin onko sen tarpeen lähteä odotamaan varastoon seuraavaa tulemistaan? Olen tullut siihen tulokseen, että keikkukoon ikkunassa minua ilahduttamassa. Tuskin se kenenkään elämää sekoittaa, vaikka ikkunassani olisi vuoden ympäri joulutähti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti