lauantai 31. tammikuuta 2015

Kalliomäen muutoksia


Viikonlopun kunniaksi hieman Kalliomäen puuhia menneiltä kesiltä. Koska heinää tontilla riitti oli suurin osa tontista helpompi ottaa keväällä hallintaan kulottamalla. Mukavia savun tuoksuisia kevätpäiviä tuli vietettyä haravan varressa. Tosin näin jälkiviisaana mietin, että nurmikkopinta-alan kasvu on mukavaa vain tiettyyn rajaan saakka. Ottaen huomioon, että minä hoidan nurmikon leikkaamisen. Luulen, että tulevina kesinä osaa nurmikosta muutetaan kedoksi tms. Jää siis nähtäväksi miten tontti muuttuu tulevien vuosien aikana.


Saunalla ensimmäisenä tehtävänä oli saada hallintaan pajukot, jotka olivat vallanneet koko saunan ympäristön. Tässä kuvassa on jo näkymä järvelle olemassa. Sauna odottelee edelleen uutta maalia pintaansa. Se lienee nyt tulevan kesän puuhia. Tukirakenteet kuistin katon osalta onneksi on saatu hoidettua kuntoon. Pajut ovat myös todella riittoisa luonnanvara. Saa todella olla varuillaan, jottei tilanne ole kohta sama näkymän osalta.


Nukkuma-aitan maalaaminen oli viime kesän projekteja. Kellastuneet puupinnat saivat pintaansa väriä. Katto ja seinät valkoista ja lattia harmaata maalia. Listat odottavat edelleen pääsyä paikoilleen.  Ehkä tulevana kesänä? Myös sängynpäädyt ja yöpöytinä toimivat lipastot saanevat väriä pintaansa joskus tulevaisuudessa.




Tässä Kalliomäki jo selvästi muuttuneena. Uusi katto ja piipun pellitys sekä nurmikko jo varsin inhimillisen näköisenä. Hauskaa miten ympäristö muuttuu jatkuvasti. Ja suunnitelmat elävät. Tulevana kesänä suunnitelmissa jo monenlaista. Ehkä terassi, saunan maalaaminen ulkoa ja sisältä, lisää kasvimaata, hedelmäpuita, marjapensaita... Hauskaa nähdä mitä kaikkea sitä toteutuu ja mitä jää toteutumatta. Ehkä ensi kesänä onkin vuorossa vain riippukeinussa kirjojen lukemista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti