Retki Kalliomäelle oli lunta tulvillaan! Koko menomatkan oli tuulista ja ajokeli ei todellakaan ollut paras mahdollinen, mutta eipäs se tahtia haitannut, kun tiesi pääsevänsä nauttimaan Kalliomäen ihanasta tunnelmasta.
Tupa oli mukavasti lämmennyt pattereilla ja lisää lämpöä sai tulisijoja lämmittämällä. Näin talviaikaan sitä huomaa miten perusasioiden äärellä ollaan. Kannetaan puita, sytytetään tulisijoja, tehdään lumitöitä, kannetaan vettä, lämmitetään vettä ja jälleen hieman kannetaan puita. Täällä se konkretisoituu, että miksi niitä puutöitä oikein tekeekään. On myös mukavaa huomata, kuinka aika kuluu puuhaillessa kaikenlaista niin, että tietokone ja televisio ei ehdi edes tulemaan mieleen! Aika kuluu kummasti ilman niitäkin. Tosin tunnustettava on, että hieman tuli kurkistettua maailmanmenoa tabletilta... Mutta oikeasti, tuohon käytetty aika on vain murto-osa siitä mitä kotona tulee aikaa kaikenlaisille aparaateille annettua.
Koska talviretken tarkoitus oli selvä niin kyllähän sitä puutöitäkin tuli tehtyä! Tosin mieheni hoiti tästä suurimman osan. Ilma ei ollut hommaan ihan paras mahdollinen ja Vanhaherra oli vähemmän tyytyväinen oloonsa, kun suojalumi kertyi tassuihin ja vatsan alle isoiksi paakuiksi. Vanhaherra on sitä mieltä, että yksin sisällä ei voi olla silloin, kun ulkona tapahtuu. Näin ollen minun ulkopuuhat onnistuvat niin kauan, kun hermoni kestävät perässä kulkevaa Vanhaaherraa, joka kyllä tekee mielipiteensä selväksi tyhmistä lumipaakuista. Ja jos herra ei muuten saa huomiota niin sitten voi tulla keskelle puuvajaa istumaan. Heitäpäs siinä sitten klapeja tai hakkaa kirveellä.
Talviretket kehittävät myös mielikuvitusta. Kun et voi marssittaa Vanhaaherraa lämpimään suihkuun, jotta lumipaakut saa tassuista pois niin jokin keinohan se on keksittävä siihenkin puuhaan!
Talvella muistaa myös erinomaisesti sen, että miksi vanhassa talossa on hyvä olla paljon mattoja lattialla! Ja ehkä muutama villasukkapari laukun pohjalla jalkaan laitettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti