tiistai 12. huhtikuuta 2016

Ystävyyttä ikään katsomatta


Viime viikonloppu oli ja meni ja voih, kuinka mukavia muistoja siitä jäi!
Ajattelin, että tekin pääsette siihen nyt kurkistamaan.

 Se oli täynnä rakkaita ihmisiä 
(vaikka näiden kuvien perusteella pääosassa oli jotain ihan muuta :D)
 Sen myötä sitä taas jotenkin havahtui siihen ajatukseen, että mitä tämä elämä oikein olisikaan ilman ystäviä ja läheisiä. 
Ja tulipas mieleen myös ajatus siitä, että kuinka nuoret ihmiset oikein voivat täyttää 60 vuotta :D Terveisiä vain Kummitädille!

Juuri muuton aikaan päädyin katselemaan lattialle levähtäneitä isovanhemmiltani perittyjä valokuvia. Yhden kuvan takana luki Tyyne 60v.
Mustavalkokuvassa oli täydellinen huivipäinen MUMMO.
Ei ollut näissä juhlissa tietoakaan mummoista tai paapoista.
Pöytäseurana oli väkeä 2v. pikkumiehestä iässä ylöspäin ja voi että, meillä kaikilla oli hauskaa.
Hyvä ruoka ja juoma sekä ihanat ihmiset.
Ei sitä elämässä muuta kaipaa.
Ja tässä seurassa muistui taas, että ikä on vain numeroita.



Sen verran sentään kynttilöiden kanssa oltiin maltillisia, ettei juustot päässeet sulamaan.
Se ajatus, se ajatus!



Viikonloppuun mahtui toki myös muutakin kuin juhlintaa.
Mutta jokainen hetki kilpistyy sanoihin, ystävät ja ystävyys.
Ikään ja tässä tapauksessa myös karvoihin katsomatta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti