perjantai 16. kesäkuuta 2017

Projektina: "Pidä lauma kasassa :)"


Tässä tämä meidän laumamme. Ei vaikuta erityisen karkuun haluavalta porukalta. 
Mutta oi ja voi. Kun pupu tai orava siintää silmissään, kytkeytyy kuulo pois päältä ja kun Kalliomäen ympäristöstä alkaa isot valtion maat ja luonnonpuistohehtaarit niin voi vain arvata kuinka kaksikolle käy, jos ne yhdessä päättävät lähteä "vähän" tutustumaan ympäristöön. 

Tästä syystä siis päädyimme siihen, että tontti aidataan. Ja nyt alkukesän projektina onkin sitten ollut aidan tekeminen. Reilu 200m aitaa ja aitatolppia on ympäristöön ilmestynyt. Ja yllättävän mukavasti se ympäristöön häviää, sillä pihapiiristä ei aitaa juurikaan erota. Portit on vielä olleet tekemättä, joten siitä syystä kaksikko on vielä saanut elellä narunjatkona Kalliomäellä ollessaan. 
Mutta voi sitä riemua, kun vapaana pääsee pitkin tonttia kulkemaan!





Samat on puuhat herroillamme. Tässä Nuorenherran näyte ja linkin takaa pääsette kurkistamaan Vanhanherran näytettä. Klik!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti