lauantai 28. marraskuuta 2015

Tuttu paikka uudesta perspektiivistä


Tampere on varsin tuttu kaupunki ja siellä tulee vierailtua säännöllisesti.
Käynnit vain tuntuvat aina kulkevan samoilla radoilla ja huomaa aina
käyvänsä samoissa tutuissa paikoissa vierailuillaan. Niin kuin kai pääsääntöisesti muutenkin elämässä!
Muutama viikko sitten kävikin niin, että puolivahingossa päädyin katselemaan ystäväni kanssa kaupunkia vähän eri nurkalta. Hotellit olivat kovin täynnä ja päädyimme vanhaan perinteiseen Tammeriin. Ja voih, kun olikin piristävä kokemus.
Hauskasti vanhahtavaan tyyliin sisustettu ja jotenkin vanhaa henkeä sisällään pitävä hotelli.
Tänne uudelleenkin!



Jotenkin sitä tämän hassun pienen muutoksen aiheuttamana alkoi kaiken kaikkisesti  kurkistelemaan kaupunkia ihan uudella tavalla. Kuinka hassun pieni muutos ja kuitenkin suuri omalla tavallaan.
Tuli käytyä syömässä ja kahvilla ihan itselle uusissa paikoissa ja nähtyä kaikenlaista uutta!



Lopulta kuitenkin matka jatkui tuttuja reittejä kohti teatteria!
Että ei sitä ny ihan maharottomaksi sentään :D
Jotaki tuttuaki pitää olla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti