tiistai 4. elokuuta 2015

Kesälomamatkalla Suomessa I


Tänä vuonna kesälomaamme on kuulunut myös matkailua Suomessa. Koiran kanssa reissussa oleminen on yhdessä paikassa helppoa, mutta autolla liikkuen ja pysähdellen sinne tänne ei ainakaan meidän Vanhanherran kanssa ollut niin yksinkertaista. Siksipä mökkireissuja lukuunottamatta Suomen matkailu oli vähäistä hänen kanssaan. Nyt koirattomina päätimme sitten katsella miltä suomi oikein näyttääkään.

 Ja kauniiltahan se näytti!
Ensimmäinen yöpymispaikka oli Kolilla. Näitä maisemia voi kyllä suositella kaikille. Näkymät hotellihuoneesta oli henkeäsalpaavan kauniit. Ja ruoka niin hyvää, että ensimmäinen kuva tuli napsattua osittain syödystä jälkiruoasta :D
Ikuistettava oli myös heinäseipäät. Niitä kun ei nykyisin enää joka nurkalla tule vastaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti