torstai 28. toukokuuta 2015

Piha muuttuu


Kuten kerroinkin jo aiemmin niin tontille on tulossa lapiota järeämpi kone hommiin! Voitteko kuvitella näkevänne tässä kalliota sekä männyn ja kuusen välissä istutusalueen? Minä voin. Ehkä tällä hetkellä hieman toiveen omaisena, mutta toivotaan, että pian ihan todellisena.

 

Tässä näkymä toiseen suuntaan. Myös nuo kivet, joita olen pyöritellyt pitkin tonttia löytänevät järkevämmän paikan itselleen!


Tätä katsoessa tulee mieleen sanonta: Tee työtä, jolla on merkitystä! :D
Viime kesänä laittamani kasvilavat olen nyt kaivanut ylös. Kaivuri saa kaivaa myös niiden alta maan pois, jotta saan rikkaruohot hallintaan. Olin kuvitelmissani ajatellut kaivavani sitten lapiolla käytäviä puhtaiksi ja tekeväni käytävät vanhoista tiilistä. 
Myös tällä alueella tonttia käy niin, että isket lapion maahan kohtaan kuin kohtaan niin aina tulee vastaan joko kiviä tai  juuria. Haihtui sitten kuvitelmat lapioinnista melkoisella vauhdilla, kun jonkin aikaa lapiointia kokeilin. Ei onnistunut, ei!


Nämä suloiset orvokit ovat siementäneet itsensä viimekesäisten orvokkipurkkien viereen.
Niiden toivon valtaavan alaa vielä kovastikin. Vuohenputki tosin näyttää yrittävän taistella samasta alueesta. Katsotaan kuinka käy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti