lauantai 7. helmikuuta 2015

Käsitöitä ja auringon ihmettelyä


Isoäidin neliöt ovat siitä hauskoja virkattavia, että yksi neliö valmistuu kohtuullisen nopeasti. Tällainen hätäinen eteläpohjalainenkin tykkää puuhasta, kun käden jälkeä pääsee katsomaan nopeasti! Kun villasukkien kutomisen osalta tuli väsähtäminen niin siirryin vaihteeksi virkkaamiseen. 
Paikkakin on jo valmiiksi katsottuna valmiille peitolle. Meillä on sängynpäätynä kaksi varapatjaa, jotka on peitetty kankaalla. Nyt olisi tarkoitus valmistaa tarpeeksi suuri isoäidin neliöpeitto, jolla "sängynpääty" peittyisi. Tosin tässä matkan varrella aloinkin empimään. Pitäisikö sittenkin valmistaa selkeästi vähemmän värejä sisältävä peitto?



Kirpputorilta matkaani tarttui jo muutama viikko sitten tällainen räsymatto. Mielestäni sen värit ja kuvio olivat juuri sopivat eteiseemme. Pituutta matolla vain oli turhan paljon, joten tämän viikon puuhiin on kuulunut maton lyhentäminen. Sainkin nyt sitten kaksi mattoa yhden hinnalla! Tosin ei sen yhden matonkaan hinta päätä huimannut.

Eilen oli upea aurinkoinen päivä. Tänäänkin aamulla tuota ihanuutta sai ihmetellä ehkä viiden minuutin ajan. Mutta se viisi minuuttiakin tuntuu piristävän kummasti! Ihanaa viikonloppua teille kaikille!


Ps. Kerroin jokunen päivä sitten, että Vanhaherra on rauhallinen kaveri satutettuaan selkänsä. Nyt voin kertoa, että vauhti on takaisin! Särkylääkkeitäkään en ole enää herralle antanut. Niin näppärästi kaikki hyppäämiset ja puuhat sujuu jälleen. Vanhaherra saa nyt viikonloppuna seuraa kolmesta koirakaverista, joten saa nähdä kuinka uupunut herra on sunnuntai-illan koittaessa. Silloin voi vauhtia jälleen olla hiukan vähemmän. Mutta onneksi eri syystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti