sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tilattu kaaos...


 Vaikka tätä on odotettu niin siitä huolimatta hieman tahtoo olla tällä hetkellä pientä uskonpuutetta ilmassa sen osalta, että piha on vielä joskus muutakin kuin kuoppia ja multakökkäreitä, joista loistaa sieltä täältä pala juurta ja aivan vain muutama kivi.
Täytyy myöntää, että kun kaivuri kuopaisi mistä tahansa niin en kyllä missään ole koskaan törmännyt tuollaiseen määrään kiviä. On pientä kiveä, isoa kiveä ja järeän kokoista kiveä!


Nyt on siis kaivuut tehty ja tästä sitä sitten pala kerrallaan pitäisi lähteä muodostamaan puutarhaa terasseineen. Tässä kohtaa täytyy koittaa ajatella positiivisesti, yksi pala kerrallaan eteenpäin. Ja tietääpäs ainakin mitä kesälomallaan puuhailee! Lisäksi ruohon leikkaaminen helpottui todella paljon. Jatkossa ei tarvitse jatkuvasti väistellä kiviä pitkin nurmikkoa. Ja säästyypä leikkurikin paremmassa kunnossa, kun millään ei ole onnistunut jokaista kiveä ohittamaan. Tällä kivimäärällä ruohonleikkurin elinikä ei kovin montaa vuotta ole ollut!

 

Ps. Arvonta on käynnissä vielä tänään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti