Odotusta

Että se kevät saapuisi.

Kasvit muuttaisivat takaisin maalle.

Viikot rytmittyisi arkeen ja Kalliomäen viikonloppuihin.

Lämpö näkyisi laseista läpi.

Hiljakseen ruoho alkaisi vihertämään.

Puihin ilmestyisi turpeita silmuja.

Syksyllä istutetut sipulikukat alkaisivat nousta.

Voi tätä aikaa, jolloin ei voi muuta kuin odottaa ja haaveilla siitä tulevasta keväästä.

Täytyy kuitenkin uskoa, että se on jo ihan nurkan takana.



Uudet tuulet puhaltaa...

Konkreettisesti :D

Sen verran oli nimittäin maisema Kalliomäellä muuttunut. 

Tämä nyt toki oli ehkä odotettavissa, sillä tiesimme, että nämä lähimetsät olivat muutama vuosi sitten saaneet uuden omistajan. Mutta silti sitä toivoi, että jospa ei kuitenkaan.

Nyt sitten saamme ihmetellä, että kuinka oman tontin puut pysyvät pystyssä, kun etelätuuli pääsee melkoisella vauhdilla hönkimään tontillemme. 

Jotain positiivistakin asiasta keksin. Nimittäin vattutalous on turvattu lisävuosiksi eteenpäin. Kun oman tontin vattupuskat alkavat häviämään, niin naapuritontille niitä oletettavasti alkaa kasvamaan vauhdilla. :D Ja positiivista oli myöskin se, että lähikosken rannat olivat jääneet koskemattomiksi.

Kotona

Vuoden vaihduttua ja joulukoristeiden muutettua takaisin vinttiin käy niin, että kaipaan kovasti värejä. Keltaista ja oranssia. Sellaisia värejä, jotka tuntuvat olevan itse pieniä aurinkoja valaisemassa tätä pimeää aikaa. Pimeyttä on nyt riittänyt, mutta onneksi ainakin meillä saatiin maahan myös lunta. Valon määrä lisääntyi salamana.

Valoa, valoa! Jokainen pikkuriikkinenkin valonpisara. Tänne päin :)
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!