Kevät keikkuen tulevi...

 

 Nyt kyllä toden totta keikkuen se tulevi.

En edes viitsinyt kaivaa kameraa esiin aamun tullen. Sen verran masentavalta tuo lumimäärä tässä kohtaa huhtikuuta tuntui. Joten jälkipolville takatalvitunnelma on nyt vain sanallisesti kirjattu ylös. Vuosi sitten samanlaisissa tunnelmissa oltiin muutamaa viikkoa aikaisemmin klik!
Jotenkaan tunnelma ei huhtikuun alkupuolella ole aivan yhtä yllättynyt lumesta kuin näin loppupuolella! :D

Kevättä on kuitenkin onneksi riittänyt.
Mielessä, ulkona ja ruokalautasella.

Ja ihan oikeasti en anna tuon lumimäärän mieltäni pahemmin hämmentää, vaikka siitä nyt rutisinkin.

Ruokalautasella on jo useammat parsat tälle keväälle nautittu.

Ne saavat minulla ainakin aina tunteen siitä, että keväässä ollaan, kun parsa saapuu lautaselle.
Kohta saadaan korvasieniä ja nokkosia ja ja ja...

 

Uutta oppimassa

Ai mitäkö? 

No ensimmäinen oppi oli se, että vaikka olin ihan varma, että olen vieraillut Oulussa aiemmin, niin paikan päällä jouduin toteamaan, että väärin muistin!!

En ollut.

Jo junaan hypätessäni jouduin toteamaan, että en ollut koskaan istunut junassa kohti pohjoista. Nokka oli aina aiemmin osoittanut kohti etelää. Pohjoisen reissuilla autollakin oli tainnut käydä niin, että Oulun kohdalla vain painettiin kaasua, jotta oltaisiin joskus perillä. 

Niinpä siis Ouluun saapuessani totesin, että vielä on Suomessa kaupunkeja (paljonkin), jotka ovat minulle täysin tuntemattomia.

Sain siis lähteä tutkimaan kaupunkia ihan puhtaalta pöydältä.

No mitä siis opin? 

No ainakin sen, että Oulussa kuljetaan joka paikkaan pyörällä.

En ole missään Suomen kaupungissa tavannut samanlaista määrää pyöräilijöitä. Ihan tuli Kööpenhamina mieleen. 

Jotain muuta? 

No sen, että kaupungissa on säilytetty kauniita vanhoja rakennuksia ja sen, että Oulun Toripoliisi todella seisoo komeasti paikoillaan.

Ihan oikeastikin reissu oli kyllä oppimista varten.

Mutta ammatillisen oppimisen myötä opin siis paljon Oulustakin :D

 

Opin myös sen, että vesipullot ovat paljon kauniimpia hedelmäviipaleiden kera.

Ja sen, että kyllä se jälkiruoka lounaankin kruunaa!

:D 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ystävyyttä ikään katsomatta

Viime viikonloppu oli ja meni ja voih, kuinka mukavia muistoja siitä jäi!

Ajattelin, että tekin pääsette siihen nyt kurkistamaan.

 Se oli täynnä rakkaita ihmisiä 

(vaikka näiden kuvien perusteella pääosassa oli jotain ihan muuta :D)

 Sen myötä sitä taas jotenkin havahtui siihen ajatukseen, että mitä tämä elämä oikein olisikaan ilman ystäviä ja läheisiä. 

Ja tulipas mieleen myös ajatus siitä, että kuinka nuoret ihmiset oikein voivat täyttää 60 vuotta :D Terveisiä vain Kummitädille!

Juuri muuton aikaan päädyin katselemaan lattialle levähtäneitä isovanhemmiltani perittyjä valokuvia. Yhden kuvan takana luki Tyyne 60v.

Mustavalkokuvassa oli täydellinen huivipäinen MUMMO.

Ei ollut näissä juhlissa tietoakaan mummoista tai paapoista.

Pöytäseurana oli väkeä 2v. pikkumiehestä iässä ylöspäin ja voi että, meillä kaikilla oli hauskaa.

Hyvä ruoka ja juoma sekä ihanat ihmiset.

Ei sitä elämässä muuta kaipaa.

Ja tässä seurassa muistui taas, että ikä on vain numeroita.

Sen verran sentään kynttilöiden kanssa oltiin maltillisia, ettei juustot päässeet sulamaan.

Se ajatus, se ajatus!

Viikonloppuun mahtui toki myös muutakin kuin juhlintaa.

Mutta jokainen hetki kilpistyy sanoihin, ystävät ja ystävyys.

Ikään ja tässä tapauksessa myös karvoihin katsomatta!

Kohti uutta

 

Vanhaa on jätettävä taakseen saadakseen jotain uutta.

Talven jätän kovin mielelläni taakse. Talon pihapiireineen haikeudella.

Kun mielessään on luopumisen prosessia tehnyt jo tovin, ei lopulta päätös kodin myymisestä kohdallani ollutkaan niin iso asia. Kun viimeisen kerran lähdin ajamaan kohti uutta kotia niin, että olin luovuttanut avaimet uusille asukkaille tuntui haikealta, mutta samaan aikaan iloiselta.

Olinhan menossa kohti uutta.

Tämä koti oli juuri se oikea, jonka myötä paluu vanhoille kotiseuduille aikanaan tapahtui melko kivuttomasti. Mutta nyt ajaessani uuteen kotiin tiesin, että tässä hetkessä, tässä tilanteessa oli juuri oikea ratkaisu luopua siitä. Ja antaa uusien ihmisten tutustua häneen.

Tuttua ja rakasta säilyy kuitenkin edelleen. Se minulle rakkain paikka.

Kalliomäki.

Keväästä ja Kalliomäestä pääsemme pian nauttimaan! Ja ihmettelemään kuinka Nuoriherra nauttii elämästään siellä. Onhan kyseessä hänen elämänsä ensimmäinen Kalliomäen kevät.

 Kun välittäjä tuli vanhaa kotiamme arvioimaan hän totesi, että nyt hän tietää miksi olimme kiinnostuneet juuri siitä kerrostaloasunnosta, josta olimme. Hän oli sitä mieltä, että jos vanha kotimme siirrettäisiin kerrostaloksi niin juuri nykyisen kotimme kaltainen se olisi.

Ja totta. Niinhän se on. Itselle varmasti ensimmäiseksi asunnosta jäi mieleen valoisuus ja ihanat lautalattiat. 

Kun taulut hyppäävät seinille niin otanpas teille kunnollisia kuvia uudesta kodista. Niin, että pääsette tekin hieman kurkistamaan, että pitääkö paikkansa, että valoisalta näyttää :)

Autoja, autoja ja autoja. Vielä kerran maailmalla!

Kuten mainitisinkin aiemmin, niin kuvamme Kuuban kulkupeleistä on tämä!

Ja kyllä. Näin se onkin niillä alueilla, joilla liikkuu turisteja. Toki niitä on myös kaupungeissa, joissa turisteja ei juurikaan näy, mutta tällöin määrä on huomattavasti vähäisempi.

Suurin osa nimittäin näistä kulkupeleistä toimii takseina.

Muutaman vuoden on ollut mahdollista, että yksityinen voi ryhtyä taksikuskiksi. Aiemmin tämänkin homman on hoitanut pelkästään Kuuban valtio.

 Halpaa ei ole yrittäjänä olla, mutta kun maan keskipalkkataso on 20-25 pesoa (vaihdettavaa valuuttaa) kuukaudessa niin melko helposti tuo tulotaso ylittyy. 

Kuulimme teho-osastolääkäristä, jonka palkka sairaalassa oli 45 pesoa kuukaudessa, mutta joka oli päättänyt paremman elämän toivossa ryhtyä ajamaan taksia. Pelkästään valtiolle taksiluvasta piti maksaa kuukausittain 600 pesoa. Peson arvo oli käytännössä 1peso=1€. Tästä maksusta huolimatta hänen oli kannattavampaa ajaa taksia kuin toimi ammatissaan.

Suurimmassa osassa näitä autoja oli ihan jokin muu moottori, kuin se mikä autossa alkuperäisesti oli ollut. Alkuun sitä käänsi useastikin päätään ja ajatteli, että mistähän tuo traktori on tulossa. Kunnes sitä tajusi, että ei sieltä traktori tule, vaan ihan tuo taksi vain.

Osin tämä johtuu siitä, että kauppasaartojen takia osia ei ole ollut mahdollista saada. Osin ilmeisesti siitä syystä, että bensan hinta on korkea, joten jotain on täytynyt tämän ongelman kiertämiseksi tehdä. Hyvälaatuinen bensa oli lähellä Suomen hintatasoa. Polttoaine, jota valmistettiin Kuuban öljyvarannoista oli sen verran huonolaatuista, ettei sitä voitu käyttää ollenkaan kaikissa autoissa. Jos oikein muistan niin oman öljynsä he pystyivät jalostamaan 82 oktaaniseksi bensaksi. Ihan jokainen nykypäivän auto ei taitaisi pitkällä tuolla kulkea. Tämä toki oli sitten jonkin verran halvempaa, mutta sen muistaen, että palkkatasokaan ei päätä huimaa, niin kovin montaa litraa sillä ei olisi ollut tavallisen kuubalaisen mahdollista tankata autoonsa.

Pitihän sitä itsekin auton kyytiin istahtaa ja nauttia merituulesta...

Voin kertoa, että hiukset eivät (tai ehkä juuri olisivat olleetkin :D) olleet kovin kuvaukselliset tämän reissun jälkeen!

Mutta kuten todettua jo useasti.

 Tämä oli se kyyti, jota paikalliset käyttivät ja joita omistivat.

Oikeasti vain harvalla kuubalaisella on varaa omistaa ja käyttää autoa.

Ps. Iso osa tämän postauksen kuvista on mieheni ottamia. Olisitteko arvanneet? :D